Soitin eilen ensin perheneuvolaan. Vuodatin tädille asiani ja minut laitettiin jonottamaan aikaa. Jonot ovat kuulemma pitkät. Täti käsi soittaa myös perheasioiden neuvottelukeskukseen. Eli uusi itkunsekainen selitys toiselle tädille ja jonottamaan sinnekin. Toinen perutaan sitten, kun toisesta tulee aika. Ja ajan saa aikaisintaan ehkä huhtikuussa! Että näin meitä autetaan. Toisaalta oli ihana kuulla edes jonkinlainen ymmärtävä kommentti. Kun kerroin tästä tunnesyömisestä, masennuksesta ja paino-ongelmista, niin täti sanoi, että niin no ei siinä tilanteessa kyllä jaksakaan. Muutama ihana ymmärtävä sana. Eikä aina sitä samaa "onpas säälittävää" tai "ota nyt itseäsi niskasta kiinni ja pysy tiukkana".

Tuo muusijalka on nyt harmittanut myös kovasti. Pahin pelkoni on, etten voi edes osallistua esitykseen keväällä. Vieläkään ei pysty kävelemään ilman sidettä, varvas tuntuu todella oudolle ja on edelleen turvonnut. Kytkimen painaminen sentään jo onnistuu vähän paremmin, että kenties huomenna pääsen yksin hetkeksi pois täältä ostoksille.