Eli lisää tarinaa täältä irtokarkkipussin ääreltä (ihan hampaisiinkin jo sattuu, mutta pakkohan nuo on syödä).

Ajatella, että olen parhaimmillani painanut 10-14kg vähemmän kuin nykyään. Näin paljon olen siis kerännyt ehtaa läskiä ympärilleni noin kymmenessä vuodessa. Kaikki meni vielä kohtuuden nimissä siihen saakka, kunnes aloin odottamaan esikoistani. Ennen sitä olinkin ihan missin mitoissa. Voi niitä aikoja... No, odotusaikana annoin mennä ihan ilman kontrollia, ja siitä se kai pikkuhiljaa lähti. Esikoisen jälkeen kyllä vielä juuri ja juuri pääsin kohtuumittoihin, mutta entäs seuraava raskaus? Lapsia tuli kertarysäyksellä kaksi lisää, raskaus- ja imetysaika kulutti sen verran paljon, että sain syödä kuin hevonen. Mässäys jäi tietenkin päälle ja tässä nyt nähdään tulos.

Oikeasti tämä on ihan sairasta jo. Esimerkiksi tämä minun työpöydän laatikko, tehdäänpäs inventaario...

- 2 Candyking irtokarkkipussia (tyhjiä)
- Ässä choko -pussi (tyhjä)
- Sukulakupussi (tyhjä)
- Makuunin irtokarkkipussi (työn alla)
- Minttusuklaalevyn kääreet
- lukuisia suklaakarkkien käärepapereita

Täytyy tyhjätä nuo roskiin tänään, ettei mies huomaa.

Alunperin mietin, että alan laihdutuksen vasta tammikuussa, mutta tällä menollahan olen satakiloinen siihen mennessä. Ja oikeasti nytkin jo itku meinaa tulla, kun ei suurimmatkaan farkut mahdu enää. Kotona menee hyvin näillä mukavan joustavilla kotihousuilla, mutta auta armias, kun täytyy lähteä jonnekin! En siis enää jaksa näitä ihroja, en halua olla "sairas", haluan, että sovin vaatteisiini. Olen niin kyllästynyt itseeni, mutta pelkään, että heti kun turvotus lähtee, en ole niin kyllästynyt ja sallin itselleni taas herkkuja. Näin on käynyt lukuisia kertoja. Jostain pitäisi saada voimaa kestää se normaalin syömisen "kamaluus".

Olen siis päättänyt, että ryhdyn tuumasta toimeen maanantaina (aina se maanantai!). Maanantaina voisin ottaa sen järkyttävän aamupainoni (koska iltapaino olisi jo jotain sietämätöntä). Mutta toisaalta ensi viikosta tulee koettelemus. Viikon kuluttua on syntymäpäivät perheessä, ja joudun leipomaan ja tarjoamaan jos jotain herkkua. Onni sentään siinä, että vieraita tulee paljon ja toivottavasti herkutkin menisi hyvin kaupaksi. Ja sunnuntaina rääppiäiset, jos jotain jää. Sen kuitenkin tiedän, että minun täytyy aloittaa tämä homma nyt. Tuntuu, että joskin viikonkin vielä jatkan vanhaan malliin, niin poksahdan ja kuolen.

Tavoitteena minulla olisi se, että syntymäpäivänäni ensi kesänä painaisin 60-62kg. Tuo 62kg on se ensimmäinen etappi, johon voin olla jo tyytyväinen. Sillon rasvaprosenttini olisi kohtuullinen. 60kg on sellainen ikuinen unelma, ei pakollinen, mutta olisihan se ihanaa... Pudotettavaa ei ole kymmeniä kiloja, en ole valas, en oikeastaan edes ylipainoinen taulukoiden mukaan. Mutta rasvaprosentti minulla oli 32% silloin, kun olin kilon tai pari nykyistä kevyempi, eli liikaahan tuo on. Ja toisekseen kroppani näyttää ihan kamalalta, tämä on minun henkilökohtainen taistoni. Tiedetään, että joku voi olla paaaljon minua paksumpi ja oikeasti ylipainoinen, mutta ei se tee minun oloani yhtään paremmaksi. Hyvin valituissa vaatteissa näytän ihan hyvältä, mutta vähissä vaatteissa näky on surullinen.

Herkut tuottavat hetkellisiä onnen tunteita, mutta pitkällisen ahdistuksen kilojen kerääntyessä. Vaikeinta on varmasti, kun tämä onni viedään pois, mutta ahdistus on ja pysyy. Voisin kuvitella tuntevani onnea hoikkuudesta, mutta sinne on matkaa. Kaikka paha on aina hukutettu makeudella. Mitä tehdä ahdistuksen iskiessä, jos herkkuja ei ole?