Noin 1300kcal koossa tältä päivältä. Ei edes yhtään ole ollut hankala päivä. Mitä nyt kauppareissu tuntui alkuunsa aika epätoivoisen ikävältä tehtävältä, kun luvassa ei ollut yhtään ainutta herkkua. Ehkäpä siihenkin tottuu. Harvinaisesti sain tänään Kiloklubin kuitupallukan vihreäksi, samoin herkkupallukan (0% herkkuja jee!), energia keltaisella. Se viheliäinen kasvispallura vaan pysyy aina punaisella. Hedelmiä ja kasviksia kun minulle tulee aina alle 200g. En vain tosiaankaan ole hedelmien ystävä. Kasviksista kyllä pidän, mutta en osaa laittaa niitä niin, että maistuisivat joltain. Ja toisaalta olen niin mahdottoman laiska, etten edes jaksa tai viitsi.

Liikuntapallerot ovat kaikki vihreitä tälle kuluneelle viikolle. Lopulta tuo on aika helppo saavuttaa, kun mukaan laskee esim. kauppareissut tuplarattaita puskien. Tuohon lisäksi jumppa, tanssi ja pari pika-Pilatesta, niin hyvä tulee.