Tähän päivään on mahtunut naurua ja itkua ihan kyllikseen. Onneksi on nuo lapset tuomassa joskus hyvääkin mieltä. Nauroin aivan kippurassa, kun keksimme esikoisen kanssa sotku-joululauluja. Eli erilaisista joululauluista korvattiin mahdollisimman monta sanaa "sotku" -sanalla. Onneksi mies ei sattunut paikalle pilaamaan lapsellista iloamme. Tässä teille illan antia:

Jollei jouluna ole sotku, voiko sotkupukki tullakaan?
Hän ei pulkallaan pääse kulkemaan sotkutonta pintaa maan.
Jollei jouluna ole sotku, sotkuautonko vuokraa hän?
Vaiko sotkuineen junan tungokseen pukin luulet pyrkivän?
Mutta naapurin sotku-Ville oivan sotkun keksikin,
jospa Sotkutunturille pukki hankkis sotkukopterin.
Porot kaikki kymmenkunta pukin sotkun alta joutais pois,
hän sotkee vois, joillei jouluna ois sotku!

Muutaman kyyneleen ja valtaisan itseinhon tunteen taas kirvoitti se hetki, kun olin menossa suihkuun. Minä vain olen niin karmea näky. Paha tästä kropasta on mitään positiivista repiä. Toisaalta toivon, että tuo itseinhon vimma säilyisi ja nousisi muistuttamaan itsestään sillä hetkellä, kun aion syödä jotain ylimääräistä. Minun on nyt oikeasti laihdutettava, ei vain olla laihduttavinaan.