Aamun punnituksen tulos oli 68,5kg ja vyötärö 84,5cm. Eli jotain edistystä on kuitenkin tapahtunut, vaikka tuntuu etten ole varsinaisesti laihduttanut vielä yhtään tai edes vahtinut syömisiä. No, ainakin iltaisin olen ollut syömättä. Kaksi viikkoa ja melkein kaksi kiloa pois, ihan hyvä. Luulen, että näin alkuun tuo paino tippuu muutenkin helpommin, kun oma hormonitoiminta palautuu pillereiden jäljiltä.

Mies toi viikonloppuna uusia juomia. Ensimmäisenä maistoin Rekorderlig red perry -siideriä. Hyi halvattu. Olen tottunut juomaan vain kuivia siidereitä, niin kyllä teki tiukkaa tuollainen sokerilitku. No, eilen join loput tölkistä päivällä "mehuna". Vielä karmeampi kokemus oli Otto mustikkalonkero, jäi kyllä kokonaan juomatta. Kaloreitakin "vaivaiset" 55kcal desissä. Enemmän kuin tuoremehuissa.

Tässä mietin, että pitäisikö kokeilla Activia -jogurttia vaikka viikon ajan. Minulla tuntuu nuo mahaongelmat jatkuvan ja pysyvän, vaikka mitä söisin. Viimeisen imetyksen aikana jouduin olemaan maidottomalla dieetillä kuukauden, eikä sekään tuonut muutosta (eli ei ole laktoosivaivoja). Maha vaan iltaa kohti täyttyy ilmalla ihan mahdottomasti, mahaa turvottaa ja se on kipeä. Muutenkin tuntuu, ettei ruuansulatukseni ole nopeimmasta päästä. Eli ostoksille siis, ja katsotaan vastaako tuote lupauksiaan.