Olen nyt muutamaan paikkaan kategorioinut blogini myös parisuhteen alle, joten täytyypä tässä purkautua siitäkin aiheesta. Jotenkin olen vain ollut varovainen sen suhteen, koska aina pelkään, että mies joskus nämä kirjoitukset lukee.

Parisuhteemme ei kai ole koskaan ollut mitenkään mielettömän ihana ja mahtava. Tai no ehkä aluksi, emmehän me muuten tässä tilanteessa olisikaan. Ei minulle ole osunut ihmistä, jolla olisi koko paketti kunnossa. Edellinen pitkä suhteeni oli täynnä rakkautta, empatiaa ja huolenpitoa, mutta silloinen poikaystävä oli sitoutumiskammoinen, villi ja vähän liian kiinnostunut muistakin naisista. Sitten tapasin nykyisen, joka oli ihanasti aikuinen ja hänen unelmansa tuntui olevan minunkin unelmiani. Nyt siis sain järkevän, luotettavan ja sitoutuvan miehen, mutten tiennyt samalla saavani tunnekylmän ja itsekkään aviopuolison. Jossain vaiheessa tämä asia iski minulle niin pahasti (samaan aikaan parin muun huonon tilanteen kanssa), että olin puolisen vuotta vakavasti masentunut. Eipä niin, että mies olisi sitä tajunnut tai siitä välittänyt. Hän ei juuri koskaan huomaa pahaa oloani tai vaikka itkuani. Tai sitten ei vain jaksa välittää. Tietenkin osaisin suunikin aukaista, mutta jossain vaiheessa olen luovuttanut, koska mies ei tajua mitään päänsisäisiä asioita ja tekee oloni vain pahemmaksi syyttelyillään ja ymmärtämättömyydellään.

Nyt olemme siinä tilanteessa (jossa mies luulee, että kaikki on ihan hyvin), että minä en viitsi tai jaksa puhua enää mistään muusta kuin arkipäivän asioista. Olen niin monet asiat yrittänyt hänelle selittää, mutta mikään ei ole tuottanut tulosta. Joskus en minäkään jaksa välittää ja päivät menee omalla painollaan. Joskus sitten tulee vastaan asioita, jotka palauttavat mieleeni miehen kylmyyden. En tiedä onko hän koskaan rakastanut oikeasti ketään. Kyllä hän sanoo rakastavansa, muttei se siltä tunnu. Tuskin hän edes tietää mitä se syvä rakkauden tunne on. Viimeksi pahan olon aalto tuli, kun halasin miestä kovin lujasti ennen töihinlähtöä. Aina sama juttu, saan pari sisaruksellista taputusta selkään. En ole varmaan koskaan saanut häneltä oikeaa rakastavaa halausta. Mies lähti töihin ja minä jäin kyyneleet valuen laittamaan lapsille aamupuuroja. Että näin meillä. Ja seksi. No, miestä haluttaa ja minua harvemmin. Luulisi miehen olevan intohimoinen, jos kerran haluaa. Mutta ei. Seksi on tylsää, väsynyttä ja laiskaa myös hänen puoleltaan. Aviovelvollisuuden suoritan kerran viikossa, että miehen naama ei ihan norsun **tulle menisi.