On niin täysin paska fiilis, että kaikki on mennyt ihan piloille. Viime yönä en saanut nukkua. Lapsi huusi koko yön 20 minuutin välein. Annoin vettä, vaihdoin vaippaa, annoin särkylääkettä, annoin huutaa, istuin pimeässä huoneessa lapsi sylissä. Ei apua. Siinä viiden aikaan olin jo itsekin ihan riekaleina ja itkin myttynä jossain sohvalla. Vasta kello 6.45. pääsin nukkumaan jopa TUNNIKSI. Sitten kaikki muksut heräsivätkin uuteen päivään. Voi miten ihanaa! Tämä valvonut tapaus kylläkin sippasi ihan täysin jo aamupäivällä ja nukkui noin 3h.

Muksut siis huutaa, minä vuodan kuin seula ja piti vielä lähteä kauas ostoksille märisevän esikoisen kanssa. Tulos: lohduttauduin syömällä hillittömästi. Karkkia, jogurttia, hampurilainen, leipää, keksiä. Miksi kaikki inhottavuudet kaatuu päälle aina samaan aikaan? Mieskin on taas väännellyt naamaansa niin kauniisti minulle. En jaksais nyt yhtään mitään, en jaksa välittää enää mistään mitään.