Olinkin tässä odotellut, koska mitta tulee täyteen sen verran, että on IHAN PAKKO puhua tuon miehen kanssa. No, muutamia päiviä sitten se tapahtui. Olin jo ehtinyt sänkyyn illalla (huom. mies nukkuu käytännön syistä toisessa huoneessa), kun mies tuli ovelta tokaisemaan, että hyvää yötä ja rakastan sinua, vaikka sinä et ilmeisesti minua.

Seuraava päivä meni puhumatta siihen saakka, kunnes sain lapset nukkumaan. Sitten alkoi avautuminen. Vuodatin miehelle kaiken, mikä meidän suhteessamme mättää. Mies tietysti tapansa mukaan syytti minua omasta käytöksestään. Hän on minulle tyly, koska ei saa tarpeeksi seksiä (ja minäkö haluaisin antaa ihmiselle, joka tekee mun elämästä henkistä tuskaa?). Kerta viikossa ei riitä. En kuulemma edes yritä. Sanoin, että karu totuus on se, että se kerta viikossa ON jo yrittämistä. Jos en yritä, meillä ei koskaan tapahtuisi mitään. Keskustelun yllättäjä oli se, että mies myönsi ihan suoraan, kun kysyin, onko hänellä ongelmia käsitellä negatiivisia tapahtumia hiljaa päänsä sisällä. Hän ei siis osaa olla ärähtämättä syytöksiä ensimmäiselle vastaantulevalle henkilölle. Hän oli myös hyvin hiljaista miestä, kun sanoin, ettei naaman vääntely kuulu aikuisten tapoihin, varsinkaan sellaista henkilöä kohtaan, jota rakastaa. Sovimme nyt antavamme toisille enemmän huomiota ja hellyyttä (seksistä en mennyt takuuseen), vaikka sivuhuomautuksena sanoinkin, etten tiedä kuinka kauan taas tällä kertaa jaksan yrittää, jos ja kun en saa takaisin sellaista rakkautta, mitä parisuhteelta odotan. Ehkä me tässä nyt kuitenkin jonkin aikaa taas pärjäämme.

LAIHDUTUSRINTAMALLA on mennyt tasaisen kohtuullisesti. Pahin turvotus on laskenut. Eilinen tanssitunti tuntui silti todella raskaalta. Että eikun keventämään!