Olen nyt ihan koukussa tuohon kalorilaskentaan. Joskus nuorena sitä tuli myös harrastettua, mutta nyt se on paljon helpompaa ja mukavaakin tuon laskurin kanssa. Nyt lounaalla kyllä tuli pisteltyä hieman liikaa, kun kumosin kaapista kaikki jämät lautaselle. Lasagnea (ei juustokastiketta) 150g ja muusilaatikkoa 175g. Tästä ilosta (tai vähän huono ilo tuokin, kun karmean hirveän flunssan ja tukkoisuuden takia en edes maistanut mitään) saan tänään syödä enää Activian (perus mansikka-Activia, kun ei lähikaupassa ollut muutakaan) ja lautasellisen kuntokaurapuuroa mansikoiden kera. Jos jotain vielä mielii, niin pari porkkanaa saa luvan kelvata.

Flunssa on tosiaan päällä aivan satasella. Kerrankin kun olisi aivan upea aurinkoinen talvipäivä, niin me junnaamme sisällä (2 lasta kipeänä myös). Eilen yritin olla ulkona, mutta paksuista vaatteista huolimatta olin aivan jäätynyt luita ja ytimiä myöten, vaikka ei ollut edes mikään hillitön pakkanen. Pää on täynnä räkää, nenä jo ruvella ja päätä särkee. Kuumetta ei sentään ole, mutta eipä minulle juuri koskaan tulekaan. Viimeksi olen tainnut kuumeessa olla vuonna 2007.